Sirpa Kauppinen Vastuullisen liiketoiminnan ammattilainen

Ydinvoimalle tarvitaan täysi vastuuvakuutus ja stressitestejä

Ydinvoimaloilta tulee vaatia täysi vastuu ja vastuuvakuutus onnettomuuksien varalle, sekä stressitestejä joilla selvitettäisiin mm. jäähdytyksen varajärjestelmiä. Täysi vastuuvakuutus tekee tosin ydinvoimasta taloudellisesti kannattamatonta, mutta mahdollisen vahingon suuri määrä on väärä syy jättää normaali vakuutus vaatimatta.


Sen lisäksi TVO:n ja Arevan toheloinnille tulee saada stoppi. Brititkin huolestuivat jo aikaa sitten Suomen OL3:n tulevan reaktorin turvallisuudesta. http://www.taloussanomat.fi/energia/2009/11/27/englanti-varoittaa-olkiluoto3-reaktorista/200924638/12.

Mikä sitten lämmittää...

Energiatehokkuuden lisääminen on taloudellisesti tehokkain tapa saada lisäenergiaa. Ruotsissa voimakas energiankulutuksen kasvu taitettiin lievemmäksi jo vuoden 1987 jälkeen, ja 2001 lähtien energiankulutus on laskenut. Se ei ole ollut pois teollisuuden kilpailukyvystä. Kysymys on poliittisesta tahdosta.

Suomen hallituksen energia- ja ilmastoselonteon mukaan tarvitaan 0-1 ydinvoimalaa turvaamaan sähköntarpeen kasvu. Kasvuarviot ovat siinäkin hulppeat. Tämän jälkeen päätettiin luvittaa kuitenkin vielä kaksi uutta ydinvoimalaa. Näin tuotamme halpaa sähköä ulkomaille, ja ydinjäte jää Suomeen.

...tai tuo duunia?

Pärjätäkseen kehityksessä mukana ja taloudellisesti kilpailukykyisenä  Suomen teollisuuden ja talouden tulee sopeutua tulevaisuuden hiilipihiin yhteiskuntaan. Nyt globaali kasvu luo työpaikkoja uusiutuviin energiaan, energiaa säästäviin teknologioihin sekä erilaisiin voimakkaasti kasvaviin tulevaisuuden tuotteisiin, kuten vaikkapa sähköauton akkuja valmistavaan teollisuuteen. Näistä työpaikoista tarvitaan Suomeenkin osa, ja se vaatii panostusta kasvaviin teknologioihin täälläkin. Sen sijaan ydinvoima ei luo uusia työpaikkoja vientiteollisuuteen.

Komission puheenjohtaja José Manuel Barroso taas ennakoi äskettäisessä "unionin tila" -puheessaan kolmea miljoonaa viherkaulustyöpaikkaa EU:hun vuoteen 2020 mennessä. Siirtyminen vihreisiin työpaikkoihin ei tarkoita pelkästään uusia korkeaa ammattitaitoa vaativia työpaikkoja; se tarjoaa myös yhtäläisiä mahdollisuuksia luoda uusia työpaikkoja vähemmän ammattitaitoa vaativilla aloilla.

Pelkkä tuulikin voi työllistää. Suomen Teknologiateollisuuden arvion mukaan kotimainen tuulivoima voi luoda 30 000 työpaikkaa ja 12 miljardin euron vientiteollisuuden vuoteen 2020 mennessä (Teknologiateollisuus, 2009).

Riski - ihmisen ja teknologian rajapinta

Kuten Fukushima ja Tsernobyl ovat osoittaneet, varmaa teknologista järjestelmää ei ole. Onneksi Japanissa ollaan varauduttu kaikin kuviteltavissa olevin tavoin jo pitkään odotettuihin maanjäristyksiin.

Ihmisen ja teknologian rajapinta on myös epävarmuuden, odottamattomien tekijöiden ja ennakoimattomuuden maastoa.

  • On mahdotonta tehdä teknistä järjestelmää joka toimii täysin varmasti kaikissa tilanteissa.
  • Ihminen tekee itse häiriöitä ja virheitä ( esim. Tsernobylin onnettomuus, jossa jäähdytysjärjestelmä otettiin pois käytöstä kokeen ajaksi).
  • Ihminen kykenee kuitenkin ratkaisemaan odottamattomia ongelmia luovemmin tavalla jota mikään ohjelmointi ei voi tehdä. Hyvä esimerkki on matkustajakone, jota kohti ammuttiin vahingossa lämpöhakeutuva ohjus Venäjän ilmatilassa... suomalainen lentokapteeni sammutti koneesta moottorit, ja se kylmeni nopeasti jolloin ohjus hukkasi koneen.

Onneksi maailman turvallisimpia ydinreaktoreita on useita:

Suomeen ei olla rakentamassa maailman turvallisinta ydinreaktoria, siitä TVO:n kilpailuttaminen pitää huolen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Olipas harvinaisen alatyylinen kirjoitus.

Kun nyt haluat lisätä ydinvoimapaniikkia niin lukaistaa nyt ennen joditablettien syöntiä edes tuo...

http://yyyy.puheenvuoro.uusisuomi.fi/65201-mita-fukushimassa-on-tapahtunut

ps. ""Suurin terveysriski on tiedonpuutteen ja yliampuvien otsikoiden aiheuttama stressi ja paniikki: Tshernobylin vakavin terveysvaikutus oli 100 000 - 200 000 terveen sikiön abortointi, kun äidit pelkäsivät epämuodostumia - suotta. ""

Käyttäjän sirpakauppinen kuva

Monet länsimaat tekevät stressitestejä, ja niitä saatetaan vaatia EU-tasolla kaikilta voimaloita. Myös vastuuvakuutus vaaditaan osassa maista aivan samalla tavalla kuin muiltakin energiamuodoilta.

En ole suhtautunut kriittisesti ydinvoimaan onnettomuusriskin vuoksi, vaan taloudellisista syistä. Ydinvoiman rakentamisessa, käytössä ja käytöstä poistossa taloudelliset riskit ovat merkittävät. Ydinvoimaloiden omistajuus on Suomessa hajatunut myös monille kunnallisille yhtiöille, jolloin taloudellisen riskin kantaa veronmaksajat. Olkiluodon kolmas työmaa on hyvä esimerkki tilanteesta, jossa teknologiariskin aiheuttama talousriskin arviointi on jäänyt vaillinaiseksi. Tulee muistaa että kansainväliset arviot (Kanada, USA:n sähköyhtiöt yms) pitävät uuden ydinvoimalan hintaa 8 miljardin kieppeillä, ja mm. yksi suurimmista sijoitusyhtiöstä (City-group) arvioi ydinvoiman taloudellisesti kannattamattomaksi.

Pienelle kansantaloudelle joka elää pitkälti viennistä, on tärkeää että vientituotteet ovat kasvavilla aloilla. Ilmastoteknologia on tässä merkittävä mahdollisuus, mutta ydinenergia ei tätä ole.

Mm. Pöyryn selvityksen mukaan energiatehokkuuden lisääminen on halvin tapa saada lisäenergiaa. Vasta toisena keinona tulevat uusiutuvat energiamuodot, jotka ovat osa sitä ilmastoteknologian palettia, joka on tärkeä Suomen kilpailukyvylle. Monissa länsimaissa ilmastoteknologia nähdään tärkeimpänä tienä pois taantumasta, ja panostetaan tähän nopeasti kasvavaan talouden alaan.

Japanissa on nyt käynnissä suuri inhimillinen katastrofi tsunamin vaikutusten ja maanjäristysten kanssa. Se ei kuitenkaan ole poistanut tarvetta ja tahtoa ydinturvallisuudesta huolehtimiseen. Onneksi Japanin voimalat ovat hyvin varautuneet järistysten varalle, ja maanjäritykset sammuttivat suurimman osan reaktoreista automaattisesti. Suorat radioaktiiviset päästöt ovat toistaiseksi suhteellisen pieniä, mutta riski suuremmille on yhä olemassa.

Epäilen, että aika moni ydinvoiman kannattajakin kannattaa enrgian säästöä ja uusiutuvia energiamuotoja. Niin minäkin.

Olisin erittäin tyytyväinen, jos saisimme energiaa täysin puhtaasti, riskittömästi ja vieläpä tauloudellisesti järkevällä panostuksella. Se on kuitenkin tällä hetkellä pelkkä ei realistinen haave, valitettavasti.

Minä keskittyisin öljy, kaasu ja kivihiiliriippuvuuden vähentämiseen. Siinä aseina on energian käytön järkevöittäminen, uusiutuvien (kotimaisten) energiamuotojen kehittäminen ja ydinvoima.

Ydinvoima + uusiutuvat + energian järkikäyttö on tällä hetkellä tavoite, johon me KAIKKI voisimme pyrkiä.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja