Sirpa Kauppinen Vastuullisen liiketoiminnan ammattilainen

Muslimi uhka demokratialle?

Muslimi uhka demokratialle?

"Vihreät on tehnyt väärin asettaessaan eduskuntavaaliehdokkaaksi muslimeja." Näin Kyösti Tarvainen aloitti avoimen kirjeensä vihreille kansanedustajille.

Kyösti Tarvaisen mielestä muslimi ei siis saisi olla ehdokkaana. Ei vaikka olisi Suomen kansalainen. Hänen mukaansa islam on ristiriidassa Suomen perustuslain kanssa, esimerkiksi naisten ja miesten tasa-arvon sekä muslimien ja ”vääräuskoisten” tasa-arvon suhteen.

Hän ei tarkenna, saisiko katolilainen, kirkkoon kuulumaton, helluntaseurakuntalainen, lestadiolainen, luterilainen tai ortodoksi pyrkiä eduskuntaan.

En tiedä onko hän myös varoittanut Perussuomalaisia katolilaisesta ehdokkaasta. Tuolla logiikalla Kyösti voisi nähdä katolilaisuudenkin olevan ristiriidassa Suomen perustuslain kanssa, esimerkiksi abortin hyväksymisen suhteen.

Uudensuomen blogisti Ykä Lepola taas pitää Huseinia huonona ehdokkaana, koska hänellä ei ole yhteistä kokemusta asepalveluksesta. Samalla logiikalla lähes puolet nykyisistä eduskuntavaaliehdokkaista olisivat kelpaamattomia - eli suurin osa naisista. Minäkään en ole käynyt armeijaa. Myös pajupillin teko on hänen mukaansa tärkeä kriteeri eduskuntaan. Minä en ole tehnyt pajupilliäkään. Vaikka olen Suomen kansalainen, kuten vanhempani ja isovanhempani, en kelpaa eduskuntaan koska en ole tehnyt pajupilliä.

Mielestäni varsinainen kysymys tässä kaikessa on, millaiset ihmiset haluavat rajoittaa demokratiaa, mihin sillä pyritään, ja mihin se johtaa?  

Kyösti ja Ykä haluavat "rajata demokratian" koskemaan vain tietynlaisia ihmisiä - tietyllä tavalla uskonnollisia intinkäyneitä pajupillintekijöitä.

Herrojen mukaan kuka tahansa heidän kokemusmaailmalleen erilainen ehdokas on uhka demokratialle. Ja tämän uhan he haluavat määrittää itse meidän kaikkien muiden puolesta.

Demokratian rajaaminen kansalaisten keskuudessa koskemaan vain tiettyjä ihmisryhmiä johtaa toisenlaiseen valtioon, toisenlaiseen järjestelmään.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Kas, virheä. Natsikortti heilahti, palaa alkuruutuun ilman mahdollisuutta puolustautua.

Vain vihreä on oikeassa, hänen asiansa vilpitön. Tasa-arvon raunioilla ydinvoimallat generoimalla virralla tämäkin vihreä, jo tosin ikivanha tarina natsikortin voimin höystämänä kertomassa mikä on oikein. Muslimit ovatkin mukavia, kivitykset ovat vain photoshopattuja fasistien propagandaa.

Vaalit lähestyvät, sähkö tulee edelleen vihreille egologisesta pistorasiasta.

Riittäköön sähkö vihreitten koneissa, sillä he ovat autuaat kaupungeissaan. Kurjat maaseudun asukkaat jotka saastuttavat ilmaa lämmittämällä puulla, tullaan vaalien jälkeen internoimaan isoihin kaupungeihin. Maaseutu on tarkoitettu vain eläimille.

Kuka se professori olikaan, joka käytti termiä "hulluuden riemumarssi."? Nämä vihreät naiset ovat kyllä malliesimerkki aiheesta. Kuka näitä muuten äänestää?

Käyttäjän gagarin kuva

Tämä on yksi niitä harvoja asioita, joissa olen vihreiden kanssa samaa mieltä. Ehdokkaaksi saa toki asettua kuka tahansa uskonnostaan riippumatta.

(Ilmastonmuutosuskovaisten kohdalla saattaisin tehdä poikkeuksen tästä periaatteesta ...)

Käyttäjän wonterghem kuva

Minusta on jokaisen puolueen oma asia, ketkä asetavat ehdokkaaksi.

Käyttäjän gagarin kuva

Pitihän se arvata kuinka epäisänmaallisia te mamut olette!

[lainaus] Hänen mukaansa islam on ristiriidassa Suomen perustuslain kanssa, esimerkiksi naisten ja miesten tasa-arvon sekä muslimien ja ”vääräuskoisten” tasa-arvon suhteen. [/lainaus]

Minua kiinnostaa ihan periaatteesta kuulla Sirpa Kauppisen kommentit siihen miten hänen mielestään islamilaisen lain perusteet EIVÄT olisi ristiriidassa Suomen perustuslain, naisten ja miesten tasa-arvon sekä muslimien ja "vääräuskoisten" tasa-arvon suhteen...

Toistaiseksi olemme saaneet kuulla kommentit kaikesta muusta. Itse toki olen sitä mieltä että puolueiden on hyvä suurinpiirtein vapaasti asettaa ehdokkaansa, mutta joskus on hyvä pitää pientä rajaa. Uskonto ei tietenkää voi olla tällainen raja. Mutta antaa vihervasemmistolaisen kertoa miten hänen mielestään islam ja sen lait ja tulkinnat eivät ole ristiriidassa Suomen perustuslain kanssa?

Käyttäjän reijahirn kuva

Eikö vihreitä naisia ollenkaan huolestuta se, että islam on uhka suomalaiselle tasa-arvolle ja naisen asemalle?

Toistaiseksi ei. Kun vaakakupissa on monikulttuurisuus ja toisessa vaakakupissa suomalais-sen/naisen oikeudet, monikulttuurisuus voittaa. Tämä on vihreiden selkeä arvovalinta. Monessa arjen tapauksessa arvot ovat juuri näin banaalisti vaakakupissa jossa punnitaan arvojen painoa. Ja toistaiseksi vihreiden valinnoissa suomalaiset on punnittu ja köykäisiksi havaittu samalla kun monikulttuurisuus kaikkine rikollisine lieveilmiöineen on arvioitu tavoiteltaviksi.

Käyttäjän MikkoAhola kuva

Tarkkaan ottaen sukupuolten tasa-arvo on meidän kulttuurimme arvo, ja monissa muissa kulttuureissa ei sukupuolten tasa-arvoa pidetä tavoiteltavana. Emme kuitenkaan tällä perusteella voi pitää muita kulttuureita meitä huonompina, sillä toisen kulttuurin pitäminen omaa huonompana on nykyisen määritelmän mukaan rasismia.

Kuitenkin voidaan vaatia, että muiden kulttuurien edustajat noudattavat suhtautumisessaan naisiin YK:n ihmisoikeuksien julistusta ja Naisten oikeuksien sopimusta, johon meidän kaikkien pitäisi tutustua:

http://www.ihmisoikeudet.net/uploads/materiaali/YK_Naisten%20syrjinn%C3%...

Käyttäjän reijahirn kuva

Rasismi on rotusortoa, eikä sitä voi määritellä muulla tavalla, vaikka se ehkä Braxille ja kumppaneille olisikin käytännöllistä.

Suomessa on vaadittava, että islamilaiset noudattavat meidän tapojamme jos haluavat maassa oleskella. Ei rukousnurkkia kirjastoihin, ei uimahallivuoroja musliminaisille jne.

Käyttäjän tuomasheikkila kuva

Eurooppalaiset, eivät pelkästään suomalaiset, ovat tunnettuja kaikenymmärtämis vietistään. Äänestihän euroopan enemmistökin Libyan YK:n ihmisoikeusvaltuustoon.

Käyttäjän sirpakauppinen kuva

Jutun ydin ei ole islamin, katolilaisuuden tai muiden uskontojen tasa-arvoisuusaste. Näistä varmasti asiasta innokkaasti kommentoivat ovat kirjoittaneet asiantuntevia kirjoituksia.

Sen sijaan kansalaisten demokratian rajoittaminen uskonnon (tai ihonvärin, varallisuuden yms) perusteella on uhka demokratialle, eikä päinvastoin.

Käyttäjän simomakela kuva

Voithan silti vastata Reija Hirnin kysymykseeen.

Tai sitten voidaan sanoa että islam on uhka demokratialle.

Käyttäjän reijahirn kuva

Demokratia väistyy kun islam saa jalansijaa, mikä tässä on niin vaikea ymmärtää?

Käyttäjän sirpakauppinen kuva

Monissa arabimaissa demokratiaa halutaan oman hengen uhalla. Miljoonat ihmiset kadulla huutavat monipuoluejärjestelmän puolesta.

Käyttäjän ronin kuva

Demokratia on kansanvaltaa. Kun kansan enemmistö on muslimeja, vallassa on muslimien laki, eli sharia.

Kyllä vihreiden naisten jälkeläiset kiroavat isomummojaan sitten kun eduskunnassa muslimienemmistö päättää lailla että synnyttämänsä lapset kuuluvat lähtökohtaisesti miehelle. Ottakaa vaan lisää muslimeja Suomeen lisääntymään ja täyttämään eduskunta.

P.S. Kuvavalintasi on hyvä: Kaapukansa valmiina lynkkaamaan vääräuskoiset.

Käyttäjän wonterghem kuva

"Monissa arabimaissa demokratiaa halutaan oman hengen uhalla."

Niin sellaista kuva länsimaiden media haluaa antaa, en ole vakuuttunut asiasta.
Muutosta haluavat, mutta haluavatko demokratia? toistaiseksi muslimimaista ei ole juuri näyttöä siitä.
Mutta olen edelleen sitä mieltä, että puolue voi asettaa myös muslimi ehdokkaaksi, on sitten äänestäjien asia kenelle äänensä antavat.

Käyttäjän simomakela kuva

Tarvainen puhui kirjeessään silkkaa asiaa. Saahan sitä vihreät tietysti asettaa ehdokkaaksi mitä kahjoja tahansa, että siihen en puuttuisi. Mutta hyvä, että tuollaisia viisaita Tarvaisia on olemassa.

Jutun ydin ON islam. Älä ehdokas ryhdy keksimään aloittamasi asian vierestä vaan vastaa kysymykseen. Kysymys ei ole budhasta, hinduista tai shintolaisuudesta. Vaan islamista ja sen arvomaailmasta.

Käyttäjän ylepola kuva

Hei! Taisi tuo kirjoitukseni jotenkin osua ja upota kun oikein nimeltä mainitaan. Tässä on kuitenkin vielä linkki, jos joku ei ole siihen tutustunut mutta haluaa silti tietää, mitä nuo kontekstista irroitetut sanat "asepalvelus" ja pajupilli" tarkoittavat: http://ylepola.puheenvuoro.uusisuomi.fi/62892-husein-muhammedin-ehdokkuu...

Muuten olen sitä mieltä, että Sirpa Kauppinen vaikuttaa lyhyen tutustumisen perusteella olevan oikein hyvä ehdokas eduskuntaan. Oma ajattelu ja asioiden esiin nostaminen näyttää onnistuvan ja häneltä varmasti löytyy myös omakohtaista kokemusta ja näkemystä suomalaisuudesta. Herää suorastaan kysymys, miksi teillä vihreillä on palava halu ottaa ehdokkaiksenne muita kuin tällaisia sirpakauppisia? Eivät näiden läpimenomahdollisuudet niin toimimalla suinkaan parane. Luuletteko, että suomen kansan suuri enemmistö jotenkin innostuisi ajatuksesta, että eduskuntasalissa olisi oikein monta "huseinmuhammedia" päättämässä esimerkiksi vaikkapa isiemme ja äitiemme viimeisistä elinvuosista?

Käyttäjän timoelonen kuva

" Luuletteko, että suomen kansan suuri enemmistö jotenkin innostuisi ajatuksesta, että eduskuntasalissa olisi oikein monta "huseinmuhammedia" päättämässä esimerkiksi vaikkapa isiemme ja äitiemme viimeisistä elinvuosista?"

Demokraattisemman ajattelutavan omaava saattaisi ajatella, että 40 000 muslimia Suomessa merkitsee 1-2 muslimikansanedustajaa. Ainakin tulevaisuudesta huolestuneille.

Ällöttävän iljettävää, että tuollaista pimeän Tarvaisen mustaa hetkeä yritetään vielä puolustella.

Käyttäjän pekkaopollanen kuva

Eikö kyse ollut lapsiavioliitoista ? Miten vaan... Ihmiskunnan suurin yksittäinen uhka on uskonnot. SE on tosiasia, eikä mitään haihattelua. Uskontoja nykytieteen valossa on syytä suitsia eikä suvaita ahdasmielistä ajattelua minkään uskonnon taholta.

Käyttäjän jpalonen kuva

Ei kykene viherpippuri vastaamaan kysymyksiin. Niin tavallista ja niin aina yhtä surkeaa noilta vanhoilta stalinisteilta.

Ei ainuttakaan muslimia maahan ja jo täällä olevatkin ilmaiselle kotimatkalle sinne mistä tulivatkin, uimalla.

Käyttäjän sirpakauppinen kuva

Hyvää keskustelua. On hienoa että erilaisia näkökulmia ja perusteluja tuodaan esille. Tässä jotain ajatuksia pedin pohjalta:

- Tasa-arvoista demokratiaa haetaan arabimaissa: Sitä haluavat niin rikkaammat lakimiehet kuin köyhempi työtön kansa, ja ainakin Egyptissä sitä vaativat rintarinnan yhteistyössä kristityt ja muslimit. Kannattaa joskus vilkaista CNN:n ja BBC:n lisäksi myös AlJazeeraa.

- Tämä on hyvää kehitystä, vaikka tie vakauteen on aina haasteita täynnä.

- Mm. Egyptissä islamilainen puolue saattaa kannattaa shariaa, mutta se on vain yksi puolue monista. Suurin osa ihmisistä eivät ole kovin kiihkouskovaisia, ei muslimeista eikä kristityistäkään.

- Ääriliikkeet sen sijaan voivat olla vaarallisia. Kun olot ovat hyvät, ääriliikkeiden kannatus jää pienemmäksi.

- Kansanedustaja, muslimi, katolilainen tai mikä tahansa, on sidottu Suomen perustuslakiin.

- Demokratian rajaaminen kansalaisten keskuudessa vain jollekin ihmisryhmälle johtaa pois demokratiasta.

Käyttäjän MMakinen kuva

Vielä parempaan keskusteluun pääsette, kun kysytte imaamilta tai muulta uskovaiselta muslimilta, onko miehelle sallittua niskoittelevan vaimon lyöminen. Vai onko se jopa suositeltavaa (Koraani 4:34)? Ja sitten kannattaa keskustelu johdattaa kysymykseen, kumman lain noudattaminen on tärkeämpää, Suomen vai Allahin. Ja sitten voisi jatkaa keskusteluun muslimidemokratian pitkästä historiasta. Kunhan tällaisia jutusteluja olette käynyt edes muutamien tosiuskovaisten kanssa, lukisin mielelläni niiden perusteella laaditun blogijutun.

Käyttäjän amgs kuva

Sirpa, hyvä vastaus!

Maassa maan lailla. Mitä vastuussa oleva ministeriö tekee kaltoin kodeltujen naisten eteen ja väkivaltaa vastaan? Sisäministeriö ei ole tehnyt mitään. Tämän päivän Helsingin Sanomissa oli juttu aiheesta.

Se, että kaikkia muslimeja leimataan, ei ole oikein. Perustuslaillisesti eri uskontokuntiin kuuluvia pitää kohdella yhdenvertaisesti. Yhdenvertaisuuden puolustaminen ei merkitse sitä, että hyväksyisi vääryksiä kuten kommenttijonon alussa yksi kysyjä antaa ymmärtää. Moni levittelee propagandaa viherstalinistinaisista.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja