Sirpa Kauppinen Säilytetään maapallo lapsillekin.

Kuka kantaa vastuun lasten terveydestä?

Välittääkö kunta lasten terveydestä, vai putoavatko lapset byrokratian hammasrattaiden väleihin? Kantavatko kunnan kaikki toimialat kokonaisvastuuta vai pallotellaanko vastuuta toimialalta toiselle? Eikä kyse ole pelkästä terveydestä, vaan myös taloudesta. Koulujen ja päiväkotien sisäilmaongelmat aiheuttavat jättikuluja sairaanhoidon puolelle.

Esimerkiksi kouluterveydenhuolto olisi järkevä paikka seurata koululaisten koulusta aiheutuvaa terveydentilaa, vaikka ympäristöterveys vastaisikin sisäilman laadun teknisistä mittauksista ja Tilakeskus koulujen kunnosta. Asiantuntijat kun kilvan vakuuttavat että tekniset ilmanlaatumittaukset tai rakenteiden kuntotutkimukset eivät usein riitä ilmanlaadun seurantaan, vaan ihminen on paras ja tarkin indikaattori sisäilmaongelmille. Kattava oirekysely THL:n ilmaisella lomakkeella on varmin tapa selvittää mitkä koulut ovat terveydelle vaarallisia.

Sivistystoimi taas on oiva ja käytännöllinen kanava sähköisen sähköpostin, vanhempainiltojen ja opettajien kautta tiedotukselle, ja ratkaisee sen, kuinka tieto sisäilmaan liittyvistä oireista, kuntotutkimuksista ja sisäilmaterveydestä kulkee oppilaiden, opettajien ja vanhempien välillä ja aina toisille toimialoille. Tukeeko organisaatio tiedon kulkua vai estääkö tiedon kulun?

Sisäilmaongelmissa Suomen kunnissa on kahdenlaista politiikkaa. Osa kunnista on tehnyt oirekyselyn kaikkiin kouluihin, jolloin korjaukset on voitu priorisoida sinne missä on akuutein tarve. Kanniston koulun tapaus osoittaa, että ikä on huono tapa priorisoida remontteja.

Osa kunnista taas peittelee sisäilmaongelmia ikään kuin ongelmia ei olisi. Silloin koulujen kuntotiedotkaan eivät ole verkossa vanhempien saatavilla. Pahimmillaan kukaan ei kanna vastuuta lasten terveydestä ja joka vuosi sadat lapset sairastuvat. Samalla kaupungin talous kärsii terveydenhuollon kustannusten kasvaessa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Risto Koivula

Sellaisesta tiedosta, jolla sitä terveyttä mitataan ja hoidetaan, ei ainakaan kukaan kanna poliittista eikä virkavastuuta. On vain bisneskorvausvastuu sitten kun se Noutaja puoskarin kynsissä tai vammautuminen tulee.

http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2012/10/kukaan-...

http://hameemmias.vuodatus.net/lue/2014/07/europuo...

Hannu Töyri

Kirjoitit tärkeästä asiasta. Tämän asian peittely ja vaikeneminen on vakavaa välinpitämättömyyttä. Lasten kohdalla se voi merkitä vaikutuksia terveyden tilaan loppu elämäksi.
Kerro mitä vihreät ovat tehneet tälle asialle edes jossain. Itse asun Helsingissä, jossa vihreät ovat toiseksi suurin valtuustoryhmä, mitä vihreät ovat tehneet asialle Helsingissä tai Vantaalla jossa itse olet valtuutettu.

" Eikä kyse ole pelkästä terveydestä, vaan myös taloudesta." Juuri näin. Maahanmuuttajataustaisten koululaisten määrä ovat suhteessa aina suurempi kuin kantaväestön ja tämä luo taloudellista rasitetta ja siten vaikeuttaa em. toimiin ryhtymistä.
Syy ei ole maahanmuuttajissa tietenkään eikä maahanmuuttajien vaikutus ole se tärkein vaan heidänkin lapset ovat alttiina samalla homekouluongelmalle.

Näyttäkää vihreät esimerkkiä, olkaa aktiivisia, nostakaa tuo asia esille kunnolla jossain kunnassa ja mieluummin Vantaalla tai Helsingissä.

Toimituksen poiminnat