Ympäristöaiheisia aloitteitani
Ympäristöaiheisia aloitteitani
Pyrin päivittämään sivuille kaikki aloitteeni pikku hiljaa.
Ensin puheissaOlen aina ensin aikaisemmissa kokouksissa pehmittänyt ilmapiiriä ja tuonut lisävaloa myös virkamiehille etukäteen asiasta. Heittämällä kylmiltään uudesta asiasta aloitteen sitä ei välttämättä ymmärretä.
Ympäristöasiantuntijana aloitteet ovat olleet enemmän ympäristöpainotteisia ja olen saanut valaista mm. ympäristöjohtamisesta ja -laskennasta vihreitäkin. Vaikka aloite ei menisikään heti läpi, se voi tulla esiin myöhemmin virkamiestyönä.
Ekorakentamisen paketti
Kokosin myös tietopaketin ekologisesta rakentamisesta Marja-Vantaan eko-alueen vuoksi, jotta ekologisuus ei jäisi pelkäksi puheeksi. Tietopaketti on eri luottamuselimissä toimivien vihreiden avuksi.
Aloitteitani
- Eettiset hankintaohjeet
- Pätkätöiden vähentämiseksi kaupungin organisaatiossa
- Rakentamisen laadun parantamiseksi
- Rakennusvalvonnan tehostamiseksi julkisilla työmailla
- Liikenneturvallisuuden parantamiseksi (Linnaisten liikennevalot)
- Kaupungityöntekijäiden kannustamisesta avointen ohjelmistojen käyttöön joita EU:kin suosittelee
- Kierrätysmahdollisuuksista kertovan tietopaketin jakamiseksi Vantaalle muuttajille
- Kierrätyksen organisoimisesta tilakeskuksen yhteyteen.
- PKS-alueen siirtymisestä sähkönkulutuksen reaaliaikaiseen seurantaan ja sähkön hinnoitteluun sen kalleuden mukaan. (energiansäästö reaaliaikaisessa sähkönkulutuksen seurannassa on pienen ydinvoimalan verran)
- Kasvihuonekaasupäästöjen leikkaamisesta 90% 1990 tasosta vuoteen 2050 mennessä.
- Ilmastostrategian toteutumisesta tiedotetaan vuosittain valtuustolle (toimenpiteistä, niiden vaikuttavuudesta ja päästäsäästöistä)
Tässä pari aloittetta kokonaisuudessaan:
Valtuustoaloite:
Ehdotus pätkätöiden vähentämiseksi julkishallinnossa ja Vantaan konsernissa
Ehdotamme, että Vantaan ja sen konsernin henkilöstöhallinnossa tarkistetaan pidetäänkö pitkäkestoisissa työtehtävissä pätkätyösopimuksella työntekijöitä. Mikäli tällaisia turhia pätkätöitä on, ne tulee muuttaa mahdollisimman pitkiksi tai jatkuviksi työsuhteiksi.
Vaikka osa työsuhteista on urakkaluonteisia, on silti julkishallinnossa myös pitkäkestoisten töiden tekoon käytetty toistuvasti lyhyitä työsopimuksia. Esimerkiksi sairaanhoitajien pitäminen vuosikausia lyhyillä työsopimuksilla on vastuuttomuutta työnantajalta. Pätkätyöläinen ei voi suunnitella omaa elämäänsä, kuten asuntolainan ottamista. Lisätietoja: Sirpa Kauppinen 040 540 4691
Valtuustoaloite:
Ympäristölaskentajärjestelmän testaaminen Vantaan kaupungin tai YTV:n organisaatiossa
Ympäristölaskentajärjestelmällä saadaan yrityksissä taloudellisia säästöjä. Laskentajärjestelmällä seurataan organisaation kaikkia vaikutuksia ympäristöön (logistiikka ym) ja katsotaan mitä säästöä niissä voidaan tehdä. Mm. Helsingin Sanomat ja Kesko ovat tehneet merkittäviä säästöjä näin toimintaansa. Myös Vantaan kaupunki voisi kokeilla jossain organisaatiossaan sekä taloudellisten että ympäristökustannusten säästämistä tällaisen järjestelmän avulla.
Ehdotamme että Vantaa etsii organisaatiostaan mahdollisesti sopivaa kokeilukohdetta, tai ehdottaa YTV:lle kokeilukohteen löytämistä.
Lisätietoja: Sirpa Kauppinen 040 540 4691
Valtuustoaloite:
Eettiset ohjeet hankintoihin
Vantaan kaupungin tulee luoda eettiset ohjeet hankintoihin, ja saattaa ne myös koko konsernin tietoon.
Eettisiin ohjeisiin sisällytetään kansainvälisten sopimusten noudattaminen sekä periaatteet
- ihmisoikeuksien noudattaminen (Geneven sopimukset),
- lapsityövoiman käyttämättömyys (ILO:n tärkeimmät sopimukset)
- ympäristönäkökohtien huomioiminen (Kioton sopimus, elinkaariajattelu, turhien pakkausten vähentäminen, järkevä logistiikka)
- pyrkimyksestä oikeudenmukaisen tulojakoon (Reilu kauppa)
Osaa eettisistä vaatimuksista on hyvä tarkastella kilpailutekijänä, mutta esimerkiksi tärkeiden kansanvälisten ympäristösopimusten noudattaminen (Kioto, Geneve) sekä lapsityövoiman käyttämättömyys tulisi olla minimivaatimus.
Eettiset hankintaohjeet koskevat hankintoja, kilpailuttamista ja konsernin ohjeet, jotta kaupungin arvot voivat näkyä alihankkijoiden ja “tytäryhtiöiden” hankinnoissa samalla tavalla kuin on tapana suuryritysten sidosryhmillä.
Kaupungin hankintakeskuksen on myös aktiivisesti hankittava tietoa hankintojen eettisyydestä sekä levitettävä sitä hankintoja tekevälle muulle henkilöstölle.
Lisätietoja: Sirpa Kauppinen 040 540 4691
Valtuustoaloite:
Kierrätys tilakeskuksen vastuulle
Kierrätyksen lisäys ilmastonmuutoksen torjunnassa vaikuttaa yhtä paljon kuin koko liikenteen hiilidioksidipäästöt. Siksi toimiva kierrätys säästää Vantaan kasvihuonetaseesta ison palan. Bioperäisestä epäpuhtaasta jätteestä voi myös valmistaa autojen biopolttoaineita, joiden kysyntä ja on räjähdysmäisessä kasvussa. Kierrätyksen lisääminen helpottaisi ekobensan raaka-aineen saatavuudessa.
Tilakeskuksen tulisi ottaa hoitaakseen kierrätys, jotta se voidaan organisoida tehokkaasti. Monissa ruokaloissa mm. biojätteisiin joutuu yhä tonni kaupalla servettäjä ja muuta arvokasta bioperäistä raaka-ainetta. Myös metallien ja muiden arvokkaiden materiaalien kierrätys laskisi Vantaan kasvihuonepäästöjä merkittäväksi.
Tilakeskus voisi laatia strategian Vantaan organisaatioiden kierrätysprosentin nostamiseksi 70 prosenttiin yhdessä YTV:n kanssa. Näin kasvihuonekaasujen säästöt toteutuisivat.
Lisätietoja: Sirpa Kauppinen 040 540 4691.
Valtuustoaloite
Vantaa leikkaa kasvihuonekaasuja 90 % vuoteen 2050 mennessä
Ruotsissa moni kunta on asettanut tavoitteet yli EU:n tavoitteiden. Esimerkiksi Smoolandin Markaryd aikoo vähentää päästöistään 50 % jo 2010 mennessä. Koko Ruotsi vähentää päästöistään 90 % vuoteen 2050 mennessä.
Keinoja löytyy, esimerkiksi
- Energiatehokkuuden lisääminen toimintatavoissa ja omassa olevissa rakennuksissa
- Materiaalisen kierrätyksen lisääminen ja lajitteluun kannustaminen
- Ekologinen kaukolämpö ja nollalämmitysrakentaminen.
- Liikenteen biopolttoaineiden käyttö (jätteestä tuotettu, ei ruuasta)
- Joukkoliikenteen, raiteiden ja kevyen liikenteen suosiminen
- Kaupunkisuunnittelu
Nimenomaan kaupungilla on mahdollisuus vaatia matalaenergiaratkaisuja aluerakentamissopimuksissa ja kaavoihin liittyviä kaupungin oikeuksia ollaan yhä lisäämässä. Espoossa käytössä oleva Mera-järjestelmä nollalämmityskerrostaloissa on saanut kehuja ja säästää asukkaiden lämmityskulut.
Lisätietoja: Sirpa Kauppinen 040 540 4691
Tässä eivät suinkaan ole kaikki aloitteeni, mutta keräilen niitä hiljalleen tiedostoista lisää.
Tietenkin vaikuttavin työ on mielipidevaikuttaminen muiden puolueiden päättäjiin, ja se on pikkuhiljaista työtä, jonka tulokset näkyvät vuosien kuluessa. Esimerkiksi YTV:n tarkastuslautakunnan tarkastuskertomus on todella pätevä, ja seuraavan vuoden painopisteisiin yritän tuoda esiin kritiikkiä mm. YTV:n ilmastostrategian puutteista, joista puhuin jo valtuustollekin.
Valtuustoaloite (20.10.2008)
Ilmastostrategian seuranta
Ehdotan että kaupunginvaltuustolle tiedotetaan vuosittain ilmastostrategian toteutumisesta Vantaan kaupungissa. Hyvä tiedotus sisältää siihen liittyvät toimenpiteet, niiden vaikuttavuus sekä Vantaan päästösäästöt.
Lisätietoja: Sirpa Kauppinen 040 540 4691
Valtuustoaloite
Rakennuslupien hakijoille tietoa ilmastoystävällisestä rakentamisesta
Ehdotamme, että rakennusluvan hakijoilta kysytään haluavatko he lisätietoa ilmastoystävällisistä järjestelmistä (kuten passiivirakentaminen tai maalämpö).
Oulun kaupungin rakennusvalvonta antaa rakennuslupien hakijoille tietoa vaihtoehtoisista lämmitysjärjestelmistä. Useat rakentajat eivät ole tulleet ajatelleeksi muita kuin perinteisiä järjestelmiä, mutta asia on otettu hyvin positiivisesti vastaan, ja se on lisännyt ilmastoystävällistä rakentamista.
Uusittaessa rakennusjärjestystä olisi myös hyvä huomioida ilmastotavoitteet sekä ilmaston muuttuminen, kuten sateisuuden lisääntyminen.
Lisätietoja: Sirpa Kauppinen 040 540 4691
